Pohjolan Mattohuolto

Kaikki mattopalvelut samasta paikasta.

Alan asiantuntija jo vuodesta 2004.

0 +
Tyytyväistä asiakasta
0 +
Vuotta kokemusta
0
Toimipistettä

Pohjolan mattohuolto lukuina.

Meistä

Meidän tarinamme

Kaikki alkoi tammikuussa 2004. Pohjolan Mattohuolto perustettiin tarjoamaan uutta mattopalvelumallia taloyhtiöasiakkaille. Tarjoamamme uuden mallin myötä asiakkaan oli mahdollisuus hankkia kaikki laadukkaat mattopalvelut samasta paikasta joko vuokraamalla tai ostamalla matot omaksi – sisältäen laadukkaan pesupalvelun. 

Asiakaskunta ja yrityksen tunnettuus kasvoi; huomasimme palveluillamme olevan kysyntää myös yritysasiakkaiden ja kotitalouksien keskuudessa. 

Myynti- ja kuljetuspalvelumme toimii Tampereella ja Tampereen kehyskunnissa sekä Kankaanpäässä. Myytävät matot toimitamme koko Suomen alueelle.

Tärkeimpiä periaatteitamme on, että asiakas on aina toimintamme keskiössä. Olemme saaneet hyvää palautetta erityisesti juuri siitä, että meiltä asiakaspalvelijan tavoittaa aina helposti ja nopeasti.

Ei muuta kuin rohkeasti uutta kohti yhteistyössä vanhojen ja tulevien asiakkaidemme kanssa!

Palvelut

Tutustu palveluihimme

Taloyhtiö- ja yritysasiakkaat

Taloyhtiöille ja yrityksille myymme, asennamme, huollamme:

Kuluttaja-asiakkaat

Kuluttajille ja yksityisille asikkaille toteutamme:

Yhteystiedot
Löydä meidät

Ota meihin yhteyttä

Jätä tarjouspyyntö, kysy jotain tai anna palautetta!

Yhteydenottolomake (New) (#7)